Viisaita valintoja asiakkaidemme puolesta

Kuluttaja voi valita kestävästi tuotettuja elintarvikkeita, tehdä päästöjä vähentäviä liikennevalintoja ja lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Sähköverkkoyhtiötä ei kuitenkaan voi valita mielensä mukaan. Siksi meidän on Turku Energia Sähköverkoissa tehtävä oikeita valintoja asiakkaidemme puolesta ja varmistettava heille häiriötön ja kustannustehokas sähkönjakelu.
Meille vastuun kantaminen ei ole vain yksittäisiä projekteja vaan osa arkea, jota rakennetaan kauaskatseisesti. Sähköverkkoyhtiön tärkein tehtävä on varmistaa sähkön saatavuus ja pitää osaltaan yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Olemme jo pitkään kehittäneet säävarmaa sähköverkkoa. Vuodesta 2029 lähtien laki edellyttää, että luonnonilmiöiden aiheuttamat sähkönjakelun keskeytykset saavat kestää asemakaava-alueella enimmillään kuusi tuntia.
Verkon kehittäminen on vastuun kantamista paitsi toimitusvarmuuden myös ympäristön näkökulmasta. Kun rakennamme joustavaa verkkoa, vauhditamme investointeja ja Turun alueen kehittymistä sekä mahdollistamme uusiutuvan energian kasvun ja autamme vähentämään päästöjä. Luonnon monimuotoisuuden otamme huomioon esimerkiksi valikoivilla raivauksilla, joissa säästetään jalo- ja lahopuita sekä turvataan monienuhanalaisten lajien elinympäristöjä. Lentotarkastusten ja puustosta tehtävän kolmiulotteisen mallin ansiosta raivauksia voi tehdä entistä kohdennetummin, ja maankaivujen yhteydessä tehtävät ennakkoputkitukset ehkäisevät turhaa kaivamista tulevaisuudessa. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että pienilläkin valinnoilla on yhdessä suuri vaikutus.
Turku Energia Sähköverkot on mukana Turku Energian ilmasto- ja ympäristöohjelmassa vuosille 2024–2026. Sen kolme päämäärää – ilmastonmuutoksen hillitseminen, kestävän energiatulevaisuuden rakentaminen ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen – näkyvät sähköverkon kehittämisessä konkreettisesti.
Energiainfrastruktuuri turvaa yhteiskunnan toimintaa, ja sen kehittäminen vaatii jatkuvaa investointia. Kun verkkoyhtiöiltä vaaditaan kustannustehokkuutta niin lainsäädännön kuin asiakkaiden odotustenkin näkökulmasta, on olennaista, ettei sähköverkkojen kehittämisestä tule säästökohde. Olemme yksi Suomen edullisimmista verkkoyhtiöistä ja haluamme pysyä sellaisena myös jatkossa. Yhtä tärkeää meille on ansaita asiakkaidemme luottamus ja tehdä valintoja, jotka kestävät aikaa ja kantavat tulevaan.
Tomi Toivonen
toimitusjohtaja
Turku Energia Sähköverkot Oy