Jäähdytyskustannukset taloyhtiössä – mitä jokaisen asukkaan kannattaa tietää?

Piirroskuva taloista ja auringosta.
2.9.2025

Kesäkuumalla viilennys ei ole enää ylellisyyttä, vaan monelle välttämättömyys. Taloyhtiöissä jäähdytyksen tarve kasvaa vuosi vuodelta, ja samalla nousee kysymys: mitä jäähdytys maksaa – ja kenelle?

Miksi jäähdytyksestä puhutaan nyt?

Ilmastonmuutos tuo mukanaan yhä pidempiä hellejaksoja ja rakennusten sisälämpötilat nousevat entistä korkeammalle. Vaikka nykyrakenteet eristävät hyvin paksumpien eristekerrosten ansiosta, ne myös säilyttävät lämpöä kauemmin.

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna Suomen keskilämpötila on noussut yli kaksi astetta viimeisten 60 vuoden aikana, ja nousu on kiihtynyt erityisesti 1990-luvulta lähtien. Turun seudulla on havaittu, että esimerkiksi vuoden 2025 heinäkuun keskilämpötila oli yli kaksi astetta korkeampi kuin pitkän aikavälin keskiarvo.

– Keskilämpötilojen arvioidaan nousevan edelleen ja hellejaksojen pidentyvän ja lämpötilojen nousu näkyy suoraan asumismukavuudessa ja jäähdytyksen tarpeessa, tekninen tuotepäällikkö Tatu Laajalehto muistuttaa.

Rakennusmääräykset edellyttävät, että tilat eivät saa lämmetä liikaa. Laajalehto toteaa, että rakennusmääräysten täyttäminen ilman jäähdytysjärjestelmää on mahdollista, mutta todellisuudessa se ei aina riitä, varsinkin helteiden jatkuessa pitkään.

Mistä jäähdytyskustannukset muodostuvat?

Jäähdytyksen kustannukset eivät synny vain laitteista, vaan kokonaisuudesta, johon kuuluu suunnittelu, laitteet, asennus, käyttö ja huolto. Suunnittelu ja tarvekartoitus ovat usein aliarvostettuja, vaikka juuri niissä tehdään ratkaisevat päätökset siitä, kuinka järkevä ja pitkäikäinen investointi lopulta on.

– Tärkeintä on panostaa suunnitteluun ja tarvekartoitukseen – se maksaa itsensä takaisin investoinnin kautta, Laajalehto painottaa.

Asuntokohtainen ratkaisu, kuten ilmalämpöpumppu, maksaa tyypillisesti noin 20–50 euroa neliömetrilä. Investoinnin lisäksi kustannuslaskelmaan olisi hyvä huomioida laitteen kuluttama sähkö ja säännölliset huoltokustannukset.

Keskitetty järjestelmä voi sen sijaan maksaa 50–120 €/m2, mutta hintaan vaikuttaa merkittävästi mahdolliset jäähdytysvaraukset rakennus- tai linjasaneerauksen yhteydessä. Keskitetty jäähdytysratkaisu on siis arvokkaampi investointi, mutta tarjoaa vastineeksi enemmän mukavuutta ja vähemmän huoltovastuuta asukkaille. Keskitetyssä jäähdytysratkaisussa taloyhtiöllä on huoltovastuu huoneistokohtaisten laitteistojen osalta. Keskitetyssä ratkaisussa investointi on suurempi, mutta investoinnin käyttöikä on pitkä ja siten se voi tulla pitkässä juoksussa myös taloudellisemmaksi. Asuntokohtaisen ilmalämpöpumpun käyttöikä puolestaan on yleensä lyhyempi ja laite voidaan joutua uusimaan aikaisemmin.

Keskitetty vai asuntokohtainen jäähdytys?

Keskitetty jäähdytysratkaisu sopii erityisesti taloyhtiöihin, joissa ulkoyksiköiden asentaminen ei ole mahdollista tai halutaan äänetön ja asukkaalle huoleton ratkaisu. Se jakaa viilennyksen tasaisemmin koko asuntoon ja on esteettisesti huomaamaton.

– Turussa ydinkeskustan ja Kupittaan alueilla tarjoamamme kaukojäähdytys on taloyhtiön asukkaille hiljainen ja huoleton vaihtoehto, minkä takia se on taloyhtiöiden suosima jäähdytysmuoto, Laajalehto selittää.

Turun muissa kaupunginosissa tai sen naapurikunnissa kaukojäähdytyksen sijaan mahdollista asentaa lähijäähdytysratkaisu. Se toimii kiinteistökohtaisella lämpöpumpulla, joka jäähdyttää kiinteistössä kiertävää vettä ja siirtää kiinteistön hukkalämmön kaukolämpöverkkoon.

Asuntokohtaiset ratkaisut, kuten ilmalämpöpumput, voivat olla hyvä vaihtoehto silloin, kun viilennystä tarvitaan vain tietyissä, avarissa tiloissa tai kun keskitetty järjestelmä ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollinen. Ilmalämpöpumpun ulkoyksikölle tulee kuitenkin löytyä hyvä sijoituspaikka esimerkiksi parvekkeelta. Silloin pitää myös huomioida, ettei se aiheuta melua ja että kondenssivesien poisto on hoidettu asianmukaisesti.

Vertailu jäähdytyskustannuksista

OminaisuusKeskitetty kauko- tai lähijäähdytysAsuntokohtainen jäähdytys
Investointikustannusmerkittävä/ jaettukohtalainen/ asuntokohtainen
Käyttökustannusjaettuasuntokohtainen
Äänitasohiljainenriippuu laitteesta
Hallinnointitaloyhtiöasukas itse
Ulkonäkö/ kaupunkikuvaei ulkoyksiköitävaatii ulkoyksikön
Tilantarvekiinteistön yhteiset tekniset tilatasukkaan tilat

Taloyhtiön kannattaa aloittaa ajoissa

Jäähdytysjärjestelmän hankinta kannattaa aloittaa kartoittamalla ensin asukkaiden toiveet ja tarpeet. On tärkeää pohtia, mitä jäähdytykseltä halutaan – onko tärkeintä hiljaisuus, huoltovapaus vai esteettisyys. Puolueettoman, ulkopuolisen suunnittelijan mukaan ottaminen varhaisessa vaiheessa auttaa vertailemaan vaihtoehtoja ja valitsemaan ratkaisun, joka palvelee koko yhtiötä.

– Turku Energian asiantuntijat kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta voidaan miettiä useita vaihtoehtoja, Laajalehto suosittelee.

Kirjoittaja: Mirja Arko

Mitä mieltä olet tästä sisällöstä?