Turku Energia Sähköverkot Oy laskee siirtohintojaan 1.4.2022 alkaen
Turku Energia Sähköverkot Oy laskee siirtohintojaan 1.4.2022 alkaen. Hinnanalennuksen vaikutus on tyyppikäyttäjästä ja sähkön kulutuksesta riippuen keskimäärin kuluttaja-asiakkailla muutamista euroista kymmeniin euroihin ja liike-elämässä sekä teollisuudessa sadoista euroista tuhansiin euroihin vuodessa. Turku Energia Sähköverkot Oy kuuluu Suomen edullisimpien sähköverkkoyhtiöiden joukkoon.
Sähkön siirtohinta eli verkkopalvelumaksu koostuu perusmaksusta, tehomaksusta ja siirtomaksusta. Nyt tehtävä alennus kohdistuu verkkopalvelumaksun osista siirtomaksuun, jota lasketaan noin 20 % pois lukien alueverkko- sekä tilapäistuotteet, joiden hinnat pysyvät ennallaan.
"Olemme jo pitkään kuuluneet Suomen edullisimpien verkkoyhtiöiden joukkoon. Laskimme siirtohintojamme myös viime vuonna, kun ennakoimme valvontamallin muutosta. Olemme tämänhetkisen arvion mukaisesti menossa nykyisellä hinnoittelullamme sallitun tuottotason yli kuluvalla valvontajaksolla, jonka vuoksi tarkistimme hinnoitteluamme", toteaa Turku Energia Sähköverkot Oy:n toimitusjohtaja Tomi Toivonen.
Sähköverkonhaltijan hinnoittelun kohtuullisuutta valvoo Energiavirasto. Sähköverkkotoiminta on tiukasti säänneltyä ja sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelua seurataan nelivuotisilla valvontajaksoilla. Nykyinen valvontajakso päättyy vuonna 2023.
Esimerkkilaskelmat hinnanalennusten vaikutuksista:
Hinnanalennusten vaikutukset vaihtelevat asumis- ja lämmitysmuodon ja kulutuksen mukaan. Kerrostalohuoneistossa, jossa sähköä käytetään 2 500 kilowattituntia vuodessa, sähkönsiirron hinta laskee noin 10 euroa vuodessa. Vastaavasti pientalossa, jossa on varaava sähkölämmitys ja sähkönkulutus on 19 000 kilowattituntia, hinnanalennus on noin 54 euroa vuodessa. Teollisuus-asiakkaalla, jonka vuosikulutus on 180 000 kilowattituntia, hinnan alennus on 774 euroa vuodessa ja viikonloppuisin auki olevalla, 600 000 kilowattia sähköä käyttävällä liike-elämän esimerkillä alennus on 1260 euroa vuodessa.
Kerrostalo-
huoneisto
Pientalo, ei sähkölämmitystä
Energiatehokas pientalo, sähkölämmitys
Pientalo, varaava sähkölämmitys
Pääsulake/ Tehontarve
3 x 25 A
3 x 25 A
3 x 25A
3 x 25 A
Sähkönkäyttö kWh/vuosi
2500
5000
10 000
19 000
Verkkopalvelutuote
Yleissiirto
Yleissiirto
Yleissiirto
Yösiirto
Siirron vuosikustannus eur/vuosi
208,10 €
332,45 €
581,13 €
1022,76 €
Vuosikustannus alennuksen jälkeen
eur/vuosi
197,35 €
310,95 €
538,13 €
968,40 €
Hinnanalennuksen vaikutus vuodessa
10,75 €
21,50 €
43 €
54,36 €
Esimerkkilaskelmat hinnanalennuksen vaikutuksista kuluttaja-asiakkailla. Laskelmissa on huomioitu sähkövero ja arvonlisävero.
Liike-elämä, kiinni viikonloppuisin
Liike-elämä, auki viikonloppuisin
Teollisuus, 1-vuoro, PJ-asiakas
Teollisuus, 1-vuoro, KJ-asiakas
Pääsulake/ Tehontarve
3 x 63 A
3 x 400 A
3x 160 A
KJ
Sähkönkäyttö kWh/vuosi
50 000
600 000
180 000
1 000 000
Verkkopalvelutuote
Yleissiirto
Tehosiirto PJ
Yleissiirto
Keskijännitesiirto
Siirron vuosikustannus
eur/vuosi
2874,34 €
29 615,40 €
5 253,34
29432,34
Vuosikustannus alennuksen jälkeen
eur/vuosi
2659,34 €
28 355,40 €
4479,34
27632,34
Hinnanalennuksen vaikutus vuodessa
215 €
1260 €
774 €
1800 €
Esimerkkilaskelmat liike-elämästä ja teollisuudesta. Laskelmissa on huomioitu sähkövero ja arvonlisävero.
1.4.2022 voimaan astuva verkkopalveluhinnasto löytyy Turku Energian verkkosivuilta.