Fuuga soi fiksusti

Musiikkitalo Fuuga tulee olemaan moderni kulttuurikeidas, mutta myös älykkäiden energiaratkaisujen edelläkävijä. Turku Energian palvelusopimusmalli takaa musiikkitalolle toimivat olosuhteet nyt ja tulevaisuudessa.
Aurajoen rantaan Turun kaupunginteatterin ja Wäinö Aaltosen museon väliin valmistuvan musiikkitalo Fuugan työmaalla on vilskettä. Paikoilleen ollaan asentamassa valtavia ikkunalaseja, jotka tulevat olemaan rakennuksen kenties tunnusomaisin elementti. Vaikka Fuugan ilme on vasta hahmottumassa, näkee jo nyt, että rakenteilla on näyttävä kokonaisuus.
Moderni rakennus tulee toimimaan monipuolisena kulttuurinäyttämönä, jolta edellytetään toimivuutta, mukavuutta, visuaalisuutta ja energiatehokkuutta. Turun kaupunki on asettanut rakennushankkeilleen korkeat ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimukset.
– Fuugan teknisiä vaatimuksia ohjaa ennen kaikkea sille asetettu ympäristöluokitus, jonka tarkoituksena on varmistaa, että rakennus täyttää tietyt kriteerit esimerkiksi energiatehokkuuden, materiaalivalintojen, sisäilman laadun ja käytön aikaisen hiilijalanjäljen suhteen, kertoo Turun kaupungin tilapalvelujen energiapäällikkö Tero Viander.
Ympäristöluokitus näkyy esimerkiksi juuri ikkunalaseissa, sillä yksi sen monista kriteereistä on, että rakennuksen sisätiloihin tulee riittävästi luonnonvaloa, mikä puolestaan vähentää tarvetta keinovalaistukselle.
Energia mukautuu käyttöön
Ympäristöluokitus edellyttää myös kehittyneitä teknisiä ratkaisuja. Fuugaan valmistuu 1 300 -paikkainen konserttisali sekä 300 hengen monitoimisali. Suurille ihmismäärille tarkoitetussa rakennuksessa energiantarve vaihtelee paljonkin tilanteen mukaan, mikä edellyttää säädettävyyttä ilmanvaihto-, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiltä.
– Kun rakennus on tyhjillään, se vie vain vähän energiaa verrattuna siihen, kun sisällä on yli tuhat ihmistä. Tällöin sähkön ohella kuluu paljon jäähdytysenergiaa. Fuugan suunnittelussa on panostettu paljon siihen, että energiajärjestelmät mukautuvat käyttöasteen vaihteluihin ja olosuhteisiin. Energiankäytön säädettävyys nojaa automaatioon, Viander sanoo.
Fuugaan hankittavan energian suhteen yksi tärkeä tekijä on vähäpäästöisyys. Kaukojäähdytys on täysin ja kaukolämpö noin 90-prosenttisesti uusiutuvaa, ja kaupungin käyttämä sähkökin on 100-prosenttisesti hiilineutraalia.
– Turku Energia myös toimittaa käytännössä kaikki Fuugan lämmönjakohuoneen laitteet ja vastaa niiden valvonnasta, huollosta ja ylläpidosta. Tällainen palvelusopimusmalli tässä mittakaavassa on meillekin uusi lähestymistapa, kertoo Turku Energian avainasiakaspäällikkö Tommy Rönnqvist.
Ilmankosteus erityistarkkailussa
Myös ilmankosteuden säätely on Fuugassa tärkeässä roolissa. Kyse on luonnollisesti mukavuustekijästä etenkin kesällä, mutta myös toisesta syystä.
– Fuugassa varastoidaan soittimia, mikä edellyttää, että ilmankosteus pysyy tietyissä rajoissa. Etenkin puusoittimet ovat todella tarkkoja siitä, miten niitä varastoidaan. Kosteudenhallinnan näkökulmasta katsottuna Fuuga on erikoistapaus, Viander valaisee.
Tuloilman kuivauksessa rakennuksen ilmanvaihtoon tuleva ilma ensin jäähdytetään, jolloin siitä poistuu kondensaation kautta kosteutta. Sen jälkeen ilma lämmitetään jäähdytyksen hukkalämmöllä haluttuun lämpötilaan ja ohjataan tiloihin.
– Fuugan sisäilman kosteutta seurataan olosuhdeantureiden kautta, ja saadun datan pohjalta automaatio pitää kosteuden oikealla tasolla, Viander sanoo.
Tulevaisuuden tarpeet huomioitu
Fuugan energiaratkaisuissa painottuu säädettävyyden ja toiminta- sekä toimitusvarmuuden lisäksi myös tulevaisuuden tarpeisiin mukautuminen. Viander kertoo, että käytännössä tämä tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuutta kasvattaa jäähdytyskapasiteettia tarpeen tullen.
– Kesät tulevat lämpiämään Fuugan elinkaaren aikana, mikä tarkoittaa kasvavaa jäähdytystarvetta. Fuugassa asia on huomioitu esimerkiksi siten, että lisälämpöpumpuille on tehty kytkentävaraukset. Näillä varauksilla todennäköisesti pärjäämme aika pitkälle tulevaisuuteen.
Vianderin mielestä energiayhteistyö on toiminut mallikkaasti.
– Vaikka Turku Energia on Turun kaupungin omistama yhtiö, tilapalveluiden arjessa yhteistyömme näyttäytyy asiakkaan ja palveluntoimittajan välisenä kanssakäymisenä. Kommunikointimme on ollut läheistä ja mutkatonta, ja monenlaisia asioita on Fuugan ja muidenkin hankkeiden tiimoilta yhdessä selvitelty ja viety niitä eteenpäin.
Tommy Rönnqvist pitää tärkeänä, että energia-asioissa osataan katsoa tarpeeksi kauas tulevaan.
– Fuugan energiaratkaisut kuvastavat mielestäni sitä, että haluamme energiayhtiönä mukautua muuttuvaan maailmaan emmekä vain jumitu toteamaan, että aina ennenkin on tehty tietyllä tavalla. Uutta kohti ei voi kuitenkaan mennä yksin, vaan siihen vaaditaan myös yhteistyökumppanin halu. Turun kaupungin kanssa olemme pystyneet hyvin toteuttamaan tätä ajattelutapaa.
Ota yhteyttä asiantuntijaamme
Teksti: Juho Heikkinen // Kuvat: Katariina Torikka