Ryhmätaitoja ja yhdenvertaisuutta läpsypallolla

FC Interin järjestämä ja Turku Energian tukema Energiaa liikunnasta -koulukiertue innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja vahvistaa ryhmätyötaitoja pelaamisen keinoin. Kiertue on osa seuran InterAction-yhteiskuntavastuuohjelmaa, joka tuo liikunnan iloa ja positiivisia pelikokemuksia vuositasolla yli 58 000 peruskoululaiselle Varsinais-Suomessa. Vaikka InterActionin toiminta pyörii jalkapallon ympärillä, Energiaa liikunnasta -kiertueella pelataan seuran itse kehittämää lajia, läpsypalloa.
Kun lapsi saa liikunnan avulla onnistumisen tunteita ja myönteisiä kokemuksia joukkoon kuulumisesta sekä aikuisten tuesta, syntyy jotain arvokasta. FC Interin seurayhteisön InterAction-yhteiskuntavastuuohjelma tekee juuri tätä: liikuttaa, kuuntelee ja kannustaa. Ohjelmakokonaisuuteen kuuluu useita erilaisia peruskouluikäisille suunnattuja tapahtumia ja ohjelmia. Yksi näistä on Energiaa liikunnasta -koulukiertue, jossa Turku Energia toimii pääyhteistyökumppanina. Kiertueella InterActionin tiimi vierailee Varsinais-Suomen kouluissa ja järjestää luokille hauskan pelipäivän. Kiertueen tavoitteena on innostaa lapsia liikkumaan, mutta toiminnalla on myös syvempi merkitys.
– Idea koulukiertueesta syntyi, kun erään koulun rehtori otti meihin yhteyttä ja kertoi huolestaan koulussa esiin nousevasta rasismista. Hän halusi tietää, millaisin keinoin seurassamme on toimittu yhdenvertaisuuden edistämiseksi, InterActionin päällikkö Jani Meriläinen kertoo.
Läpsypallossa kaikki pelaavat tasavertaisina
Interissä asiaa oli lähestytty osallistamisen näkökulmasta ja pohdittu, millaiseen aktiviteettiin kaikkien olisi helppo lähteä mukaan. Seuran junioripuolen fysioterapeutti oli jo aiemmin kehittänyt läpsypallon, lajin, joka mukailee jalkapalloa, mutta potkimisen sijaan pallon kanssa edetään heittelemällä sitä pelaajalta toiselle. Maalit tehdään “läpsyllä”.
– Jos pelaisimme lasten kanssa jalkapalloa, lajia harrastavat tähdet pyörittäisivät showta ja muut juoksisivat perässä. Meille oli heti alusta lähtien tärkeää varmistaa, että jokainen oppilas osallistuu peliin tasavertaisena pelaajana osaamisesta tai urheilutaustasta riippumatta. Haluamme erityisesti kannustaa ja innostaa niitä lapsia, jotka eivät ole syystä tai toisesta vielä löytäneet liikunnan iloa, Meriläinen sanoo.
Läpsypallokaukalossa kaikki pelaavat tasavertaisesti yhdessä, niin tytöt kuin pojatkin. InterActionin tiimin aikuiset toimivat maalivahteina ja näin ollen ovat aidosti mukana tukemassa ja tsemppaamassa lapsia. Samalla opettajat saavat hengähdystauon sekä mahdollisuuden tarkkailla oppilaita uudenlaisessa tilanteessa, jossa toimitaan ryhminä uuden aikuisen johtamana. Meriläinen kertoo, että koulukiertueen pelipäivillä on voinut olla myönteistä vaikutusta myös koululiikunnan arvosanoihin.
Lasten palaute konkretisoi työn merkityksen
FC Interin InterAction-ohjelmat ja -tapahtumat tuovat liikunnan iloa ja riemua vuosittain yli 58 000 lapselle ja nuorelle Varsinais-Suomessa. Osana tätä kokonaisuutta Energiaa liikunnasta -kiertue vierailee kymmenissä peruskouluissa ja tavoittaa tuhansia oppilaita.
– InterAction on loistava esimerkki laajasti osallistavasta ja vaikuttavasta ohjelmasta, jonka kumppaniksi lähdimme ilolla mukaan, Turku Energian viestintäpäällikkö Anne-Mari Repola-Mäkinen sanoo.
Myös Meriläinen kehuu yhteistyötä ja korostaa, että seuran arvot kohtaavat Turku Energian kanssa.
Meriläistä haastateltaessa näkee, että hän tekee työtään täydellä sydämellä. Läpsypallon pelaamisen lisäksi oppilaiden kanssa jutellaan ryhmätaidoista, reilusta pelistä sekä yhdenvertaisuudesta. Hän kertoo, että tänä vuonna yksikään oppilas ei ole jäänyt ilmakaukalon laidalle. Kiertuepäivien parasta antia on Meriläisen mukaan lapsilta tuleva palaute, joka on aina suoraa ja välitöntä. Myös opettajilta saatu palaute on ollut ilahduttavaa.
Energiaa liikunnasta -kiertue aloitettiin kaksi vuotta sitten, ja vuosiin mahtuu lukuisia koskettavia kohtaamisia, jotka konkretisoivat työn merkityksen. Liikunnassa ja joukkueurheilussa on vahvaa yhteisöllistä ja positiivista voimaa.
– Meitä on monta kertaa varoiteltu etukäteen villeistä luokista, joiden liikuntatunnit ovat aina olleet yhtä kaaosta, mutta turhaan. Merkittävimpiä hetkiä ovat olleet ne, kun nuori on tullut päivän päätteeksi kiittämään siitä, että kuuntelin ja tsemppasin, Meriläinen hymyilee.
Kaukolämpöä kentälle, etuja katsomoon
InterActionin ohella Turku Energia on mukana mahdollistamassa nuorten liikkumista myös puitteiden osalta. Esimerkiksi Turku Energia Areena Kupittaalla lämpiää kaukolämmöllä, mikä mahdollistaa ympärivuotiset harjoitukset ja pelit sääolosuhteista riippumatta.
Kaukolämmön paluulämmön hyödyntäminen kentän sulanapidossa on tehokas ja toimintavarma ratkaisu, joka pitää isotkin alueet, kuten pelikentät, käyttökunnossa myös talvikuukausina. Sulanapito kaukolämmöllä vähentää liukastumisriskejä ja parantaa käyttömukavuutta, minkä lisäksi se tuo myös säästöjä kentän huoltokustannuksiin.
Yhteistyö FC Interin kanssa ulottuu nyt myös Turku Energian Eturinki-asiakasohjelmaan. Eturingin kautta sähkön ja lämmön kuluttaja-asiakkaat saavat lukuisia etuja paikallisten kumppaneiden tarjonnasta kiitoksena asiakkuudesta.
– On hienoa, että voimme tukea seuran vastuullisuustyötä ja samalla tarjota asiakkaillemme etuja esimerkiksi ottelulipuista, kertoo Turku Energian kuluttajamyynnin päällikkö Anne-Mari Niemelä.
Eturinki-etuohjelma tarjoaa kaikille sähkönmyynnin ja lämmön kuluttaja-asiakkaille automaattisesti monia erilaisia etuja. Edut voi lunastaa esimerkiksi näyttämällä Eturinki-korttia ostohetkellä tai esimerkiksi etukoodilla kumppaniyrityksen verkkokaupassa.
Teksti: Ella Laine // Kuvat: Katariina Torikka